sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tuoksulaatikko Pink Kisses neilikoista ja mustista orvokeista


Tein tässä yksi ilta tuoksulaatikon parvekkeelle, tosin nimesin sen tuoksulaatikoksi vasta seuraavana päivänä. Enpä nimittäin olisi uskonut, miten hurmaava tuoksu lähtee näistä Pink Kisses neilikoista! Myös orvokeissa on hyvä tuoksu, jonka huomaa lämpimänä päivänä. Nyt parvekkeella tuoksuu niin suloisen ihanalle. Ja onneksi sääkin lämpiää, niin siellä tarkenee juoda iltapäiväkahvit 😊



Laatikkona on vanha metallilaatikko, jonka vuorasin mustalla muovilla. Laatikon pohjassa ei ole reikiä enkä laittanut salaojitusta pohjalle, joten multaa tulee kastella huolella.
Mustat orvokit ovat vähän neilikoita matalampia ja niin tummia, että niitä ei meinaa kuvissa erottaa. Saa nähdä, miten pitkään nämä Pink Kisses neilikat kukkivat. Niiden sanotaan olevan jatkuvakukintaisia eli kukkivat ilman taukoja. Toivottavasti koko kesän 😊

Edit - myös kerrottukukkaisissa neilikoissa voi olla tuoksuvat kukat. Niistä löytyy postaus Neilikoiden tuoksu leijailee sisälle asti.

Orvokkeja, orvokkeja...


 Ihastuin niin tähän punertavan orvokin sävyyn, että se piti heti ostaa. Näin käy aina keväällä, ja orvokkeja on parveke pullollaan. Ne on niin helppoja ja kestävät muutaman asteen pakkastakin.


Pikkukannuun pitää aina keväällä laittaa yksi orvokki.

Koska ne itse kylvetyt rimpsureunaiset orvokit eivät vieläkään kuki, niin en voinut vastustaa tätä rimpureunaista orvokkia torimyyjämme kojulla. Ihana!

Edit- Minulta on kyselty tosi paljon näistä tämän postauksen kukista, joten tässä lisätietoa näistä kotimaisista kaunottarista:
  • Pink Kisses -neilikoiden viljelijä oli Huiskulan Puutarha eli heidän taimia voi löytää kukka- ja puutarhamyymälöistä ympäri Suomea
  • Rimpsureunainen orvokki ja osa tuoksulaatikon mustista orvokeista on Ruotin Puutarhan eli niitä löytää Helsingistä, Nurmijärveltä, Klaukkalasta ja Perttulasta.
  • Punainen sekä osa mustista orvokeista on ostettu Tampereen puutarhamessuilta ja muistaakseni Mäkelän Kauppapuutarhalta.

Mitä kuuluu retiisin ja palloporkkanan kylvölle:

 Kylvin retiisin ja pyöreän porkkanan siemenet 18.4., jolloin oli vähenevä kuu ja juuri-päivä, siis hyvä ajankohta kylvää juureksia. Nyt ne näyttävät tältä. Kohta pitää harventaa muutama porkkanan alku, siemenet tulivat vähän lähekkäin. Retiisejä voisi ehkä syödä jo parin viikon kuluttua. Tämä on siitä jännä kylvö, että multana on erikoiskasvualustaa.

Muuten, alkuviikosta eli 15.-16.5.2017 on taas erittäin hyvä ajankohta kylvää juureksia ja istuttaa perunaa. Eli kylvän silloin taas uuden satsin erilaisia retiisejä, tällä kertaa jo ulos, jee!

Mukavaa alkavaa viikkoa!
Terkuin Sari



10 kommenttia:

  1. Onpa kaunis neilikka. Ja kukkia siinä näyttää olevan todella paljon. Tein tänään ekat siemenkylvät kasvimaalle mutta laitoin vielä harson päälle, kylmän ja harakoiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännän kukkiva neilikka, ja siinä on tosi paljon nuppujakin.
      Kasvimaalle kylvö kuulostaa niin ihanalta! Sitä odotan! Meillä on vielä etanaeste maalamatta kasvimaan ympärille, joten harsoa ei kyllä uskalla käyttää... eli kylvöt siirtyy ;)

      Poista
  2. Ihania kukkia! Ja nuo rimpsureunaiset orvokit erityisesti. Mistä noita oikein löytäisi?

    Voiko vielä tänä keväänä leikata kuukalenterin mukaan omenapuita tai tuija-aitaa?
    Korkeutta tuija-aidalle ei tarvitse tulla, mutta tuuheutua saavat muutoin. Onko niin, että silloin kannattaisi päältä leikata eri aikaan kuin sivusta?

    Entä omenapuun leikkaus, jos en halua vesiversoja? Nyt keväällä vai elokuussa?

    Kiittäen, Rea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä rimpsureunaisia orvokkeja olen nähnyt muutamassa isommassa puutarhaliikkeessä, jossa on myös muita erikoisempia kasveja tarjolla. Niitä voi löytää myös kukkakaupoista.
      Nyt viikonloppuna oli hyvä aika omenapuiden leikkaamiseen, jos omanapuun silmut eivät olleet vielä puhjenneet, siis kuukalenterin mukaan :)
      Jos myöhästyit, niin heinä-elokuussa on sitten seuraava ajankohta. Laitan siitä blogiin päivämäärät näkyviin, kun aika lähestyy. Silloin leikattuna myös vesiversojen kasvu on vähäisempää.
      Tuijan Brabant lajike kasvaa "harvana", se on sille tyypillistä. Sitä voi leikata myös näin vähenevän kuun aikaan, vaikka samalla kertaa kuin omenapuita. Myös kasvavan kuun eka viikko on mahdollinen. Silloin leikkaus voi kiihdyttää uutta kasvua. Toki tarkemmat päivät kannattaa myös katsoa, eli ne omanepuun leikkauspäivät laitan sitten blogin kuukalenteriin :)

      Poista
  3. Nyt vasta huomasin tuon leikkauohjeen tuolla sivulla. Nyt sitten hieman myöhästyin näemmä.
    Rea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin myöhästyit vähän, yhdellä päivällä. Voi harmi! Heinä-elokuussa on sitten seuraavat hyvät ajat.

      Poista
  4. Kauniit neilikat ja tuoksukin vielä bonuksena! Pitääpä olla silmät auki kaupoilla kulkiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein neilikoissa on tuoksua, mutta näistä lähtee sitä oikein kunnolla. Ehkä senkin takia, että niitä on useampi ja niissä on kukkia tosi paljon. Kerrassaan ihania :)

      Poista
  5. kauniita neilikoita!

    Minulla on vielä kaikki kylvät tekemättä, niin on ollut kylmä keli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat muistuttavat vähän luonnonvaraista ketoneilikkaa, kummallakin on aika pienet kukat :)
      Ei meilläkään vielä ole ulos kylvetty mitään. Jos ehdin, niin iltapäivästä kylvän ekat retiisit ja porkkanat. Ja kasvimaan kevätkunnostuksenkin voisi aloittaa. Sormet ihan syyhyää pihahommiin :)

      Poista