tiistai 23. helmikuuta 2010

Pelargonien mullanvaihto

Nyt on pelakuihin vahdettu mullat !
Alla olevassa kuvassa on leikattuja pelargonien versoja vedessä. Kokeilen juurtuvatko ne niin....


Vanhan pelargonin kevätleikkaus ja mullanvaihto

Tältä kirjaston ikkunalla säilytetty kirjavalehtinen pelargoni näytti ennen mullanvaihtoa ja leikkausta. Sen suojaruukku on painava, jotta se pysyy pystyssä. Pelargoni on ollut talven samoin päin ja siksi kasvanut hassusti ikkunaa kohti ; )

Laiton sen kasvamaan samaan ruukkuun eli otin ronskisti vanhaa multaa pois päältä ja juurten seasta. Lopuksi leikkasin sen. Tämä lyhyemmäksi en uskaltanut leikata. Nyt oksiin jäi lehtiä, mikä varmistaa, että lähtee uuteen kasvuun.

Pelargonista pistokkaita

Toisesta pelargonista otin pistokkaita, multaan. Viime kevään pistokaslisäys onnistui todella hyvin. Juttu viime vuodelta löytyy täältä.
Pistokasruukun päälle viritän vielä läpinäkyvän muovin.

Kellarin pimeydestä pelargoni valoon

Kellarista haettu pelakuu näyttää näin surkealta, vaikkakin on "hyvässä kunnossa". Pidän sitä nyt valossa viikon tai pari, jotta se lähtee parempaan kasvuun. Vasta sitten vaihdan mullan ja leikkaan sen. Eli kuunvaiheiden mukaan seuraava hyvä mullanvaihto ajankohta on 16.-28.3.2010.
Eli kaikki pelakuut säilyivät talven yli : )

16 kommenttia:

  1. Eli nytkö on aika kaivella ne syssyllä säilötyt pelakuut ikkunalle? Onpahan taas kissalla ihmettelemistä ;)) Ihanaa kun täältä voi tarkistaa ohjeet, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Sain jo tehtyä! Olin myös aika ronski juurien kanssa ja yhden laitoin halki, sillä jättimäiset pelakuut vaativat niin isot ruukut,e ttä niitä on tuska kantaa edestakaisin kun alan kouluttamaan ulos.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä ohjeista ja muistutuksesta! Mielessä on jo ollut multien vaihto, aika ei vaan ole siskoni häiden takia riittänyt. Mutta nyt kyllä alan puuhaamaan... :)

    VastaaPoista
  4. Kauniiseen muotoon leikkasit kirjavalehtisen.
    Vankat pistokkaat.

    Mullanvaihtoon täälläkin valmistaudutaan.

    VastaaPoista
  5. Olemme ohjeidesi mukaan hakeneet kellarista ruukkuja sisälle, katsotaan kuinka moni lähtee alkuun. Meilläkin on yksi tuollainen korkea hujoppi, pitää uskaltaa siitä vaan ottaa alkuja kasvamaan. Kiitos vielä kerran vinkeistä.

    VastaaPoista
  6. Tänä keväänä uskaltaudun minäkin leikkaamaan omat pelakuuni kun Sari laitoit näin hyvät ohjeet!

    VastaaPoista
  7. Kiva, kun kaikki pelakuusi talvehtivat onnistuneesti. Voi, jospa minullakin olisi paikka missä talvehdittaa kukkasia, mutta ei vain ole. Muutoinkin meillä on kodissa ikkunat siten, että en saa oikein onnistumaan keväisiä kylvöksiä.

    VastaaPoista
  8. Elisa - ole hyvä : ) Nyt ja maaliskuun alussa on tosiaan aika tuoda pelakuut ikkunalle. Niin ja vaikka Sohvin tarkkailtavaksikin ;)

    Leena Lumi - voin hyvin kuvitella, miten isot ruukut on hankalia kuljetella. Minä aion pitää nuo pelakuuni noissa samoissa ruukuissa jatkossakin, eli sen isompiin en niitä suostu istuttamaan.

    sanna - onneksi keväällä mullanvaitoaikaa piisaa : ) Jätin kaksi isoa viherkasvia vielä käsittelemättä, koska niiden mullanvaihto täytyy tehdä lattialla...

    arleena - huomasin, että olin leikannut sen kirjavalehtisen melkein samalta kohdin kuin edellisenä keväänäkin : )
    Mukavia mullanvaihtohetkiä !

    tia - ole hyvä : ) Siirsin kellarissa talvehtineen ensin viileään kirjastoon, ja tietysti kastelin sen kunnolla. Nyt jo näyttää tekevän uusia lehden alkuja...

    rautaharakka - leikkaa ihmeessä, niin pelakuiden kasvu on tuuheampaa ja rehevämpää. Eikä niistä tule niin järkyttävän korkeita ja leveitä ; )

    Nina - edellisessä asunnossani melkein kaikki ikkunat olivat pohjoiseen. Siellä pelakuiden säilytys sisällä ei olisi onnistunut. Nykyisessä säilytys onnistuu.... mutta kesällä sisällä onkin sitten tosi kuuma eli viherkasvit on valittava sen mukaan. Asioilla on puolensa ; )

    VastaaPoista
  9. Noistahan tulee kesällä varmasti ihanat - rakkaudella hoivatut ja talvetetut :)

    Pelargonioita löytyy niin ihania
    vanhasta perinteisestä punaisesta, riippuviin hentoihin ja ihanasti tuoksuviin.... oi kesä!

    VastaaPoista
  10. Pelakuitten mullanvaihto taitaa olla merkki kevään tulosta, ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos näistä pelargoni postauksista!
    Pelargonit on yksiä lempi kesäkukistani.
    Minullakin oli niitä talvisäilössä, mutta aika huonoilta pelargoniani näyttävät. Sinulla ne on niin elinvoimaisen näköisiä.

    VastaaPoista
  12. Kun näkee vaivaa,niin saa kesällä ihanan kukkaloiston ja sillä on tunnearvoa!:)Kiitos vinkeistä,jospa minäkin joskus... :)

    VastaaPoista
  13. Hanna - sanopa muuta, oi kesä ; ) Pelargonit viihtyvät kuumalla lasitetulla parvekkeella tosi hyvin. Toista yhtä hyvää niihin oloihin ei taida olla. Onneksi värvaihtoehtoja löytyy, niin en pääse kyllästymään ; )

    Sussi - se on selvä kevään merkki !!! Ja viimeistään se, kun ne alkavat kasvattaa hurjaa vauhtia uusia versoja : )

    Susanne - nuo pelakuuni ovat olleet kirjastohuoneen ikkunalla, mihin paistaa aurinko aamusta puoleen päivään. Ja huoneen lämpötila on noin 17 astetta. Eli auringon valo ja viileähkö huone ovat syynä tuohon hyvään kuntoon.

    sarppa - ole hyvä : ) Tuo kirjavalehtinen on muisto yksiltä puutarhamessuilta, missä olin ystäväni kanssa. Toisaalta kun aina on samat pelakuut, niihin siihenkin voi kyllästyä ; ) Annoin viime keväänä äidilleni amppelipelakuuni, niin sain ostaa uuden, ja ihan eri värisen !

    VastaaPoista
  14. Mukavaa käydä täällä ihastelemassa kuviasi sekä neuovojasi, jospa minäkin näistä jotain oppisin:)
    nimim.ei niin viherpeukalo

    VastaaPoista
  15. Mulla olis tuo puuha tarkoitus suorittaa viikonloppuna;) Hitsi kun siinä onkin niin kova homma. Mää juurrutan aina tuollalailla vedessä... Hyvin on onnistunut:)

    VastaaPoista
  16. Riitta - peukalo kuin peukalo,... ei se ammatilaisellakaan aina ole ihan vihreä ; ) Kantapään kautta oppii niin paljon ...

    Mari - monet ovat saaneet juurrutettua ne vedessä ja joillakin ne ovat siinä vain mädäntyneet. Eli oli ihan pakko kokeilla sitä nyt itsekin. Kiva kuulla, että sinä olet onnistunut juurruttamaan ne noin...
    Mukavia mullanvaihtoja : )

    VastaaPoista