tiistai 6. syyskuuta 2011

Syyskrookuksia ja torikukkia

Käväisin tänään meidän Nurmijärven kirkonkylän torilla, katselemassa joko siellä olisi jotain superihanaa syyskukkaa tai jotain muuta kivaa : )

Kurpitsoja näytti olevan kaikilla myyjillä. Ja ne koottiin tähän penkille, jotta mahtuivat samaan kuvaan. Paljon kiitoksia vielä avusta : )
Nuo isot kurpitsat oli vihannesmyyjältä, pitkä kurpitsa oli torikahvionpitäjältä ja tuo pieni koristekurpitsa kukkamyyjältä.
Tänä kesänä meidän koristekurpitsat ovat tuottaneet satoa, joten niitä en nyt ostanut.

Kahvionpitäjällä oli myös sammaleisia runsaudensarvia. Aika veikeä, ja ulkona pysyy varmasti vihreänä : )
Kukkamyyjältä kävin kurkkimassa, joko ulko- eli minisyklaameista olisi tullut valkoisia "kiharaisia" myyntiin. Niitä on siis heillä kasvihuoneilla kasvamassa. Vain punertavia oli jo kukassa, joten jäin edelleen odottelemaan valkeita. Kukkia on vielä sen verran parvekkeella ja pihalla, että näiden ostolla ei ole mikään kiire : )
Ai niin, ne "kiharaiset" minisyklaamit ovat kuvan oikeassa alalaidassa.
Nämä asterit ovat hyviä niille, jotka eivät osaa päätäää ottaako valkoisia, sinisiä vai punaisia kukkia, hih ; ) Siis samassa ruukussa on kaikki värit...
Lopulta ostin aivan ihanan sinisen Hebe:n eli pensastädykkeen. Laitan siitä kuvaa, kun saan sen asteltua kauniisti : )

Syyskrookukset

Eilen tuli mahtava kirjekuori postista: syyskrookusten eli syyssahramin sipulit. Istutin ne heti ruukkuun parvekkeelle, sillä niiden sinertävien kukkien pitäisi ilmestyä jo täksi syksyksi. Sipuleissa oli näkyvissä jo pienet alut.
Onpä jännä nähdä, miten ne lähtevät kasvuun, sillä minulla ei ole yhtään kokemusta syyskrookuksista.


Viime vuonna parvekkeella oli syksyllä kukkivista sipulikukista syysmyrkkyliljaa eli alastonimpiä, klik. Se turkinmyrkkylilja oli kyllä sykähdyttävän ihana...

Nämä syyskrookuksen sipulit tilasin ajoissa Korpikangas Siemen-Frö:ltä. Kaikki harvinaisemmat tai hyvin halutut kannattaa tilata heti kun voi ja myymälöistäkin ne on hyvä käydä ostamassa sipulien saavuttua myyntiin. Niistä ei tule enää lisäeriä myyntiin täksi syksyksi.

Tilasin myös keväällä kukkivia sipuleita ruukkuistutuksiin. Ne sipulit toimitetaan myöhemmin, ja ruukkuihin kellariin ne kannattaakin istuttaa vasta alkutalvesta. Laitan siitä sitten juttua...

Lähirautakaupasta oli ihan pakko ostaa valkean koristelaukan sipuli. Meillähän on jo paljon punertavaa ukkolaukkaa. Tämä valkea pääsee Kuupuutarhaan.
Tosin vielä ei voi sipulia istuttaa maahan, sillä täällä Etelä-Suomessa maa on aivan liian lämmintä, kuten ilmakin : )
Yleensä istutan sipulit pihalle vasta syys-lokakuun vaihteessa, joskus myöhemminkin.

12 kommenttia:

  1. Pitäspä joskus hommata nuita syyskrookuksia. Onko ne ihan vain kertakäyttösiä, vai voiko ne säilöä kuten muitakin sipuleita? Olikohan tuo ihan tyhmä kysymys ;). Kaunis tuo sammaleesta tehty sarvi.

    VastaaPoista
  2. Hurmaava tuo kurpitsakuva!

    Tänään juuri muistin ne valkoiset minisyklaamit...Eihän ne sinulla kai vain talvehtineet? Huomaathan oudon kiELTEISEN lausemuodon;-)

    Tänään tajusin myös, että on aika siirtää kallaionauhukset pois PAIKASTA, jossa liian varjoisaa eli illalla myllätään rajusti.

    Kohta istutan sitten VALKOISTA minisyklaamia sekä musvaria ja narsisseja. Ihanaa, että on syksy!

    VastaaPoista
  3. Tuo sammaleinen runsaudensarvi on aika kivan näköinen!
    Jokohan minullekkin kohta tulee samaiselta firmalta paketti... :)

    VastaaPoista
  4. Multasormi - syyskrookukset ovat vähän talvenarkoja. Kuulemma Etelä-Suomessa talvehtivat hyvin.
    Syksyn ruukkukukkana ne ehtivät kukkia pohjoisempanakin, oletan. Voisi tehdä niin, että istuttaa ne nyt ruukkuun ulos tai viileälle kuistille. Ja pakkasten tultua siirtää ruukut kellariin suojaan. Keväällä sipulit multineen istutetaan puutarhaan. Ja syksyllä, ne voi taas istuttaa ruukkuun ulos tai viileälle kuistille... Näin siis luulisin sen tomivan, kokeilen sitä vasta nyt ; )

    Leena Lumi - eivät syklaamit talvehtineet. Hankin myös (ehkä talvenkestävän) murattisyklaamin mukulan... kerron sitten, jos saan sen heräämään eloon. Sen kohdalla iski epäilys, hih ; )
    Minisyklaamit on ihania, ja ne muscarit ja narsissit.
    Minä aion ostaa nauhuksia, nyt kun niille tuli hyvä paikka. Ja oikein odotan ensi kesää ja niissä olevia perhosia : )

    Mari - etenkin auringon paisteessa sammaleen vihreys tulee upeasti esiin : )
    Kuulemma Korpikangas lähettää ekana nuo syksyllä kukkivat sipulit. Seuraavaksi lähtetään ne muut. Minäkin odottelen vielä "niitä muita" ; )

    VastaaPoista
  5. Minäkin hommasin nyt vasta ekat myrkkyliljan sipulit, en muista lajia/nimeä, mutta joku valkoinen kerrannaiskukkainen <3 Ja syksyllä kukkiva. Heti maahan siis!
    Sipulikukat on ihania!!!

    VastaaPoista
  6. Syyskrookukset kuulostavat kivoilta, jos ne kukkivat vielä ennen talvea. En ole tiennyt, että sellaisia on. Pitää lähteä etsimään.

    VastaaPoista
  7. En ole tiennytkään syyskrookuksista, niitä pitääkin kokeilla viimeistään ensi vuonna.

    Meillä "puutarha-apulais"oravat ovat olleet kovassa syyskiireessä ja minun syyskukkaistutukseni ovat saaneet siinä samassa vähän kyytiä, D!

    VastaaPoista
  8. Saila - oih, kuulostaa aivan superihanalta nuo valkoiset kerrotut myrkkyliljat. Olen nähnyt kerrottuja vain vaaleanpunaisina. Minäkin istutin syyskrookukset välittömästi, että kukkisivat mahdollisimman pian ; )
    Ajattele, jos ei olisi sipulikukkia... kyllä keväällä pihat näyttäisivät ankeilta. Olisihan tietysi valkovuokot ja sinivuokot ilahduttamassa : )

    arleena - syyskrookukset eivät talvehdi koko maassa, joten niitä ei ole myynnissä kaikissa liikkeissä. Mutta meillä Etelä-Suomessa kuulemma talvehtivat hyvin, etenkin lumisilla paikoilla. Ja voihan lumettomana talvena laittaa vähän kuusenoksia maan pinnalle suojaksi : )

    Sussi - sitä on vaikka millaisia jänniä kasveja, tosin niitä ei aina ole tarjolla marketeissa. Puutarhamyymälöistä, joissa on laajat valikoimat, tekee usein löytöjä. Ja tietysti on sitten nämä nettikaupat, joilla on aina harvinaisuuksiakin myynnissä.
    Voi niitä suloisia puutarha-apulaisiasi. Eihän niille voi olla edes vihainen, kun ovat niin ahkeria ; )

    VastaaPoista
  9. Heippa! Minulla taisi olla enemmän intoa kuin tietoa, ehdin törkkiä jo täällä etelässä tulppaanin sipulit maahan. Olisiko syytä kaivaa ne ylös odottamaan kylmeneviä kelejä vai laittaisiko kädet ristiin ja toivoisi säiden suosiollisuutta sipulien suhteen?

    Miia

    VastaaPoista
  10. Anonyymi Miia - varmasti moni on tehnyt samoin, innostuksissaan : )
    Jos sipulit ovat jo olleet jonkin aikaa maassa, en kaivaisi niitä ylös. Ne ovat alkaneet jo juurtumaan. Parempi on vain ristiä kädet ja toivoa maan viilenemistä, kuten sanoit ; )
    Ja ensi vuonna viisaampana istuttaa uudet kukkasipulit sitten vasta syys-lokakuun vaihteessa, täällä etelässä : )

    VastaaPoista
  11. Minä tilasin tänä vuonna syysmyrkkyliljoja ja istutinkin ne jo viime viikolla. Toivottavasti ehtivät kukkia näin pohjoisempanakin.

    VastaaPoista
  12. pioni - pidetään peukkuja syysmyrkkyliljoillesi : )
    Toivottavasti tuisi pitkä syksy... eikä aikaista talvea.

    VastaaPoista